OSA 1 ( Psykedeelit ja Minä )

 Ehkä nämä kokemukset kertovat minusta ja ehkä vain minusta jotain.

Ei sisällä Totuuksia.

Olen muutaman vuoden ajan tehnyt ihmiskokeita itselläni käyttäen apunani erilaisia psykoaktiivisia enteogeenejä, kuten psilosybiinia sisältäviä taikasieniä, muutamaa tutkimuskemikaalia (Bromo-Dragonfly, 2C-E ja 2C-B) sekä empatogeeniksi luokiteltua MDMAta. Tutkimuskemikaalit ja MDMA ovat olleet yksittäisiä kertoja yhden vuoden aikana. Psilocybe semilanceata -taikasieniä olen hyväksikäyttänyt noin 3 vuoden ajan muutamia kertoja vuodessa, lähinnä syysaikaan. Kasvaahan näitä kyseisiä kavereita ympäri Suomen runsain määrin Elokuun alkupuolesta saakka!

Ennen psykeedelikokemuksiani tapanani oli käyttää säännöllisesti alkoholia. Oraalisesti nautittuna useita annoksia kerralla. Silloinen alkoholinkäyttöni juonsi juurensa alkoholin rentouttavaan, avaavaan, itsevarmuutta nostattavaan ja sosiaalisuutta helpottavaan vaikutukseen, myöskin aineen yleinen käyttö kaveripiireissä teki siitä tavanomaista. Siis tavanomaista - tuntui oudolta viettää aikaa porukalla ilman alkoholia. Alkoholista päihtymiseen motivoi myös halu kokea jotain uutta ja siistiä. Yleinen krooninen tylsyys oli helppo korvata kännitilalla.

Tutustuttuani taikasieniin alkoholinkäyttöni lopahti. Nykyään olen yrittänyt juoda alkoholia kokeiluluontoisesti, mutta nekin kerrat ovat tuntuneet suurimmalta osin elinvoimaani jarruttavilta. Olen kokenut alkoholin aiheuttaneen minuun enemmän haittaa, kuin mikään muu kokeilemistani aineista/tajusteista/huumeista. Tietysti annoskoolla on ollut suuri merkitys!

Ennen psykedeelejä olin tutustunut myös kannabikseen, ja se korvasi alkoholin käytön suurelta osin. Kannabis on ollut ottamistani päihteistä kaikkein rankin psyykkeelleni, koska sen vaikutukselle minuun on ollut ominaista kaikkien minussa olevien jännitys- ja ahdistustilojen esiintuominen. Olen muuttanut kannabiksen käyttöäni niin, että pyrin hyödyntämään sen kehollistavan vaikutuksen, ja tunnistamaan ja tunnustelemaan minussa sijaitsevia jännitystiloja. Kannabiksen haluan nykyään oraalisesti, silloin kun sitä satun satunnaisesti käyttämään. Mitään ongelmaa minulle ei kuitenkaan tuottaisi, vaikka en enää koskaan kannabista “saisikaan”. Ainut riippuvuus kyseiseen kasviin tuntuu sen osalta, että minun pilvenpoltteluun liittyy monia minua kiehtovia, inspiroivia ja kauniina näkemiäni asioita, sekä mukavia muistoja. Ihmiset joiden kanssa olen kannabista polttanut ovat olleet ystävällisiä, mukavia ja eloisia, joten kannabikseen liittyy erityinen kotoisa tunnelma.

Motivaationi taikasienien syönnille alkujaan on ollut pienestä asti säilynyt kiinnostukseni todellisuutta, “jumalaa”, Universumia, Itseä ja Kaikkea kohtaan. Lyhyesti kysyttynä minua on kiinnostanut tietää, “Mitä helvettiä täällä oikeasti tapahtuu? Miksi Minä olen? Mitä minä olen? Mitä tämä kaikki on?”. Mielessäni oli käsitys Valaistumisesta, niinsanotusta Heräämisestä. Tämä synnytti mielleyhtymiä itämaisiin hengellisiin harjoitteisiin ja Zenmäiseen nauravaan Buddhaan. Otin päämääräkseni selvittää mitä tämä kokemus piti sisällään ja oivaltaa Sen, valaistumisen, heräämisen, gnosiksen, suoran yhteyden jumalaan. Halusin tietää mihin ihminen voi yltää kokemuksessaan todellisuudesta. Minä halusin tietää mistä tässä kaikessa on kysymys!

Kuulin taikasienistä, kun ystäväni keskustelivat siitä ruokapöydässä. Heidän kokemuksensa kuulostivat mielenkiintoisilta, ja aloin etsiä tietoa. Päädyin muunmuassa tämän sivun antiin, sekä Erowidin taikasieniä koskevaan alueeseen. Mielenkiintoni nousi entisestään. Ihmiset kuvailivat asioita, joista aistin lapsenomaisen leikkisää ja pyhää taikaa. Asia pyöri monta kuukautta mielessäni, ja jatkoi kiehtomistaan

Syksy koitti. Ystäväni tarjosi minulle ja toiselle ystävälleni itse poimimansa sienet, ja toimi oppaanamme - Siis oli toivottamassa rohkaisevasti ”Turvallista Matkaa!”, ja pitämässä huolen, että meillä menee kaikki hyvin. Itse kokemus oli totaalinen. Kaikki mikä oli ennen näyttäytynyt tylsänä ja tavanomaisena oli yhtäkkiä täyttä Itseään, taianomaista ja jumalaista. Joka puolella minussa ja ympärilläni sykki voima, joka tuntui jumalalta, elämältä – Kosmiselta Ajattomalta Alku- ja Loppulähteeltä. Oleminen tuntui helpolta ja hyvältä. Sanat kuten Kauneus, Mahtavuus, Taika, Jumalainen, Pyhä, Hyvä, Elämä, Universumi, Todellisuus, Minä, Oleminen, Hyvinvointi, Rauha, Nerous, jne. tulivat uudelleen määritellyiksi tuon kokemuksen kautta.

Kokemus jätti minuun uteliaisuuden. Minussa paloi halu tavata ihmisiä, jotka olivat käyneet läpi jotain yhtä mullistavaa. Aistin niin suurta mahdollisuutta ja potentiaa psykedeelien tarjoamassa kokemuksessa, että olisin halunnut jakaa sen kaikkien kanssa. Koin äärimmäistä harmitusta siitä, että tämä oli määritelty laittomaksi ja vääräksi, ja tulin epätoivoiseksi, kun ajattelin ympärilläni olevien ihmisten pitävän rumana jotain joka on minulle koskettavan pyhää ja hyvää.

Jatkoin kokeilujani, ja otin tietoisesti riskin siitä, että nämä aineet saattavat aiheuttaa minussa ei-toivottuja vaikutuksia. Niitä ei kuitenkaan ilmaantunut, joten tein matkojani turvallisin mielin. Koin mielenterveyteni paranevan edetessäni, sen sijaan, että olisin kadottanut otettani “todellisesta”.(Minulla ei siis ole todettu, enkä ole huomannut mitään erityistä tai poikkeavaa mielenterveydellistä “ongelmaa”. Yleinen ankeus, tylsyys ja krooninen jännitys- ja ahdinkotila olivat minulle yleistä.) Elämä alkoi tuntua entistä kauniimmalta ja näin Kaikessa enenevissä määrin Merkitystä, niin omassa Olemassaolossani kuin Kaikessa tapahtuvassakin, ja aloin hyväksyä, että Se Kaikki On, OKEI! Minua motivoi kehittää itseäni ja luoda kauneutta ympärilleni, tulla viisaammaksi ja ymmärtää tätä tapahtuvaa.

Matkani varrella löysin harjoitteita joiden avulla pystyin kehittymään kohti psykedeelien näyttämää itseselkeyden tilaa. Kokeideni/matkojeni osoittama fakta oli, että psykedeelit itsessään eivät olleet ratkaisu kehittymiseeni, vaan ennemminkin tienviitta. Psykedeelit osoittivat suunnan, minun täytyi itse ottaa askeleet jotka veisivät eteenpäin. Itsevarmuus ja luottaminen omaan tekemiseen osoittautuivat välttämättömiksi keinoiksi saavuttaa tuloksia. Kehopsykoterapia, meditointi, psykedeeliterapia, läheiset ystävät sekä nyrjäyttävä kirjallisuus(Robert Anton Wilson, C.S Hyatt, Antero Alli, Timothy Leary, Douglas Adams, Grant Morrison jne.) yhdessä ovat jouduttaneet kehittymistäni siihen mitä tänään olen.

Koen harjoittamani psykedeeliterapian aiheuttaneen minuun paremminvointia; olen alkanut oivaltaa kuinka kehittää ja ylläpitää hyvinvointiani, ja kuinka syventyä pahoinvointeihini niiden syiden ymmärtämiseksi. Se on rohkaissut minua selvittämään elämäni ongelmakohtia ja selviämään peloistani. Se on innostanut minua pyrkimään kohti toimintaa, joka palvelee sekä minua, sinua että kaikkea mahdollisimman parhaasti. Paranteluni ohessa olen huomannut, että en tarvitse mitään ulkoista tunteakseni onnea, iloa, nautintoa, rakkautta ja euforiaa. Ne kaikki kun tuntuvat jatkuvasti kumpuavan sisältäni! Joka puolelta tunnen hyökyvän juuri sitä mitä tarvitsen tähän hetkeen, ja minusta tuntuu virtaavan juuri sitä mitä tämä hetki minulta tarvitsee, eikä se tunnu vaativan erityisesti mitään vaivannäköä, vaan juuri sen minkä olen halukas antamaan.

Pääsen jatkuvasti lähemmäs tilaa, jossa haluan ja uskallan tuoda itseäni ja asioitani yhä enemmän esille, sen sijaan että piilottelisin niitä muilta. Pyrin olemaan avoin prosessi, ja hyväksymään sen mitä minussa tapahtuu, ilman että siitä tarvitsisi tuntea häpeää tai syyllisyydentuntoa. Kerron muille sen, minkä kerron itsellenikin. En halua enää juosta karkuun ongelmiani, vaan käydä suoraan niitä kohti. 

Rakennelmat rikkoutuu, mörköä ei auta pakeneman.

Vaikka puhun myönteiseen sävyyn päihteistä ja niiden kehittävästä vaikutuksesta, en koe, että ne itsessään olisivat ratkaisu mihinkään. Tahto ja halu kehittyä ja löytää, ja valmius muuttaa elämäänsä ja tapojaan paremmalta tuntuviksi sen sijaan tuntuvat vievän eteenpäin. Kehittävä päihteily eroaa kiksien ja huvituksen hakemisesta, vaikka kehittyminen itsessään onkin hupia ja innostavaa. Motivaationi päihteilylle ei enää ole ongelmieni unohtaminen, vaan niitä kohti syöksyminen ja niiden ymmärtäminen. Samalla saa kyllä pitää Hauskaa, Se on jopa suotavaa!

Psykedeelit tuntuvat erittäin tehokkaalta keinolta mennä suoraan kohti omia mörköjään, ja siksi jotkut matkat ovatkin erityisen rankkoja, jopa painajaismaisia läpikäytäviä, joista kuitenkin ulostu(ll)essaan on puhdistunut, keventynyt ja helpottunut olo. Niin kutsutut “huonot tripit” (pelottavat, ahdistavat) ovatkin tuntuneet eniten elinvoimaa lisääviltä ja parantavilta kokemuksilta, koska ne ovat pakottaneet käsittelemään omia pelko-, ongelma ja ällötystilojaan. Ehkä pelkomme vaanivatkin meitä jatkuvasti joka puolella mahdollisimman läsnä, jotta voisimme päästä eroon niistä tehokkaasti, niin että Kaikki voisi Käydä Meissä Hyvin. Pyrkiihän järjestelmämme parantamaan kaikki muutkin vaivamme.

----------------------------------------------------

Nämä kokemukset kuvaavat niitä tapahtumia, joita olen itse käynyt lävitse. En julista niiden pätevyyttä jokaista Meitä kohtaan. Olen ollut onnekas, kun olen saanut koittaa siipiäni psykedeelisillä ensilennoillani turvallisessa ja välittävässä ympäristössä ja seurassa. Se on luonut pohjan turvalliselle matkailulle yksinänikin. Myös seikkailunhaluni tuoma leikkisyys ja rohkeus ovat helpottaneet tutustumistani itseeni.

MUTTA; Omien psyykkisten sisälmyksiensä kohtaaminen epävarmassa ympäristössä voi osoittautua aivan liian Painajaismaiseksi kohdata, eikä matkustaja tällöin ehkä kestä tulevaa informaatiohyökyaaltoa. Psykedeelinen kokemus parantaa meitä jynssäämällä syväpinttyneen raskauden, ilottomuuden, ahdistuksen, masennuksen ja kaiken meitä äärimmilleen ällöttävän irti ja tuo sen pintaan huuhtelua varten, mutta jos ympäristö ei anna meille tilaa ja turvaa rauhoittua itseemme, ahdinko käy todellakin liian suureksi. Mielen oikosulkeminen on tällöin lähellä. Hyvän oppaan taidot näkyvät kyvyssä luoda turvallista ja välittävää tunnelmaa matkaajaa ympäröivään tilaan, ja antaa matkaajalle itselleen vapaus omaan oloonsa ja omista haasteistaan selviämiseen. Me emme kykene oivaltamaan toisemme puolesta, ja sekin oivaltaa jo itsessään.